keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kuutamohulluutta | K-15 | 3.luku


~*~*~*~*~

3. luku: Ensimmäinen koulupäivä (tai oikeastaan vain sen aamu)

Jasmin heräsi aamulla itselleen poikkeuksellisen virkeänä sekä aikaisin. Yleensä tyttö nukkui kuin tukki ainakin puoli yhdeksään asti (viikonloppuisin kymmeneen), eikä häntä olisi saanut millään ylös ennen sitä. Ei millään. Tyttö pyyhkäisi ruskeat hiuksensa pois kasvoiltaan ja kurottautui tavoittelemaan oikealla kädellään kelloa sängyn vieressä olevalta pöydältä.

Kaksikymmentä yli kuusi.

Tyttö asetti kellon takaisin pöydälle ja lysähti takaisin pehmeälle sängylleen. Olisihan se pitänyt arvata. Aina silloin, kuin saisi nukkua, häntä ei nukuttaisi, mutta silloin, kun pitäisi nousta ylös aikaisin, tekisi mieli nukkua vaikka kuinka pitkään. Tilanne oli ollut aina näin ja ilmeisesti tulisi myös aina olemaan.

Jasmin nousi istumaan ja silmäili ympäri yhä aavistuksen verran pimeää huonetta. Kaikista muista sängyistä kuului tasaista tuhinaa ja välillä peiton rapinaa, kun joku vaihtoi hieman asentoaan. Hän sysäsi peiton hiljaa sänkynsä jalkapäätyyn ja nousi seisomaan haroen samalla hiuksiaan. Tyttö hiippaili hiljaa varpaisillaan huoneen poikki ensin vessaan ja sitten ovelle. Ovella hän kääntyi vielä huomattuaan, että oli edelleen yöpuku päällään, muttei jaksanut palata enää takaisin sänkynsä luo sitä vaihtamaankaan. Siksi Jasmin painoikin oven kahvaa ja astui varovasti ovesta ulos sulkien sen pienen naksahduksen saattelemana.

Portaat natisivat tytön raidallisiin villasukkiin verhottujen jalkojen alla, vaikka kuinka Jasmin yritti laskeutua alas hiljaa. Ilmeisesti hän onnistui suorituksestaan ihan kohtalaisen hiljaa, sillä ainakaan mistään huoneesta ei kuulunut älähdystä tai metakkaa hänen kulkiessaan ohitse.

Oleskeluhuone oli kohtalaisen hämärä ja sitä valaisi ainoastaan ikkunoista tuleva aamuauringon raikas ja pehmeä hohde. Illalla takassa roihunnut iloinen tuli oli sammunut ilmeisesti jo aikoja sitten, sillä takka ei enää hohkannut lämpöä tai valoa ympärilleen. Jasmin katseli uteliaana ympärilleen. Huone näytti sillä hetkellä vieläkin isommalta kuin illalla, jolloin se oli ollut täynnä ihmisiä.

Ruskeahiuksinen tyttö kulki ajattelematta mitään kohti takkaa ja sitä pehmoiselta näyttävää nojatuolia, jonka oli pistänyt merkille edellisenä iltana. Tyttö hipaisi käsinojaa sormenpäillään ja tunsi miten pehmoista kangas oli. Jasmin oli varma, että jästimaailmasta ei ikinä löytyisi yhtä pehmeää tuolia. Täysin huomaamattaan tyttö oli istuutunut alas ja vajonnut omiin ajatuksiinsa, eikä kuullut, kuinka joku toinenkin, yksinäinen aamuvirkku, laskeutui portaita alas ja tuli hänen luokseen. Jasmin havahtui vasta, kun kuuli jonkun puhuttelevan häntä nimeltä.

”Jasmin? Mitä sinä täällä teet tähän aikaan?”

Tyttö tunsi, kuinka hänen sydämensä sykähteli kiivaammin, kun hän vastasi kysymykseen.

”Huomenta, Remus. Heräsin vähän aikaa sitten, eikä minua enää nukuttanut, joten päätin tulla tänne alas istuksimaan.”

Ruskeahiuksinen poika istahti tuolin käsinojalle ja pyyhkäisi silmille karanneet hiukset korvan taakse, mutta tämä yritys onnistui huonosti. Hiukset valahtivat heti takaisin kasvoille, eikä poika voinut olla tuhahtamatta. Jasmin puolestaan sai vaivoin pidettyä naurun sisällään.

”Minäkään en saanut enää unta, enkä oikeastaan asiaa pahemmin ihmettele. Minusta on tullut aamuvirkku ja ilmeisesti sellaisena pysyn loppuun saakka.”

He istuivat hetken hiljaisuudessa, kuunnellen vain aamuyön ääniä ympärillään. Jasmin tunsi sisällään suurta ahdistuneisuutta toisen lähellä olosta, mutta samalla hänen sydämensä löi normaalia tiheämpään tahtoen toisen lähelle itseään. Tytöstä tilanne oli hämmentävä, sillä juuri sillä hetkellä hän ei pystynyt tulkitsemaan itseään tai halujaan. Hän tunsi toisen katseen tutkivana itsessään, mutta Jasmin ei kyennyt kohtaamaan pojan katsetta, vaan tuijotti tiiviisti syliinsä.

”Minusta on kivaa, että olet hereillä.”

Jasmin vilkaisi Remusta nopeasti ja kohotti samalla toista kulmakarvaansa kysyvästi. Hän pyysi ilmeellään poikaa selittämään asiaa tarkemmin, ja niinhän tämä tekikin.

”Ei ole kivaa valvoa yksin, joten on kiva, jos on seuraa.”

Tyttö hymyili pojalle varovasti. Hän tunsi olonsa enemmän kuin vain imarrelluksi, kun toinen laski hänet seurakseen. Hän oli ollut kouluun tullessaan varma siitä, ettei kukaan haluaisi häntä tai välittäisi hänestä. Pojan seuraava kysymys romutti tämän ajatuksen tytön mielessä kokonaan.

”Haluaisitko tehdä jotain kivaa?”

”Kuten mitä?”

”Kuten tutustua paikkoihin? Voisin esitellä sinulle Tylypahkaa hieman ennen aamiaista.”

”Ööh… En minä oikein tiedä…”

”Suostuisit nyt! Se olisi varmasti mukavaa ja auttaisi sinua heti tänään!”

”No hyvä on. Minä tulen mukaasi.”

”Käy vaihtamassa vaatteesi, niin voidaan lähteä. Opettajat eivät varmasti taida arvostaa, jos ilmaannut aamiaiselle suureen saliin yöpuku päälläsi.”

Jasmin nousi tuolista ylös posket hieman hohkaten. Ne hohkasivat osittain innostuksesta ja osittain pojan osoittaman ystävällisyyden johdosta. Kukaan ei ollut ikinä ennen tehnyt tätä hänelle. Ei kukaan.

Tyttö melkein pomppi portaat ylös ruskeat hiukset liehuen. Hän ei varmasti antaisi pojan odottaa pitkään, sillä voisihan tämä muuttaa mieltään, jos tyttö viipyisi vaatteidenvaihtoreissullaan liian pitkään. Ylös päästyään Jasmin kipitti seitsemäsluokkalaisten tyttöjen huoneeseen oman sänkynsä luo ja kaivoi matka-arkustaan kouluvaatteensa ylleen. Pikainen vilkaisu oven vieressä roikkuvaan peiliin kertoi, että Jasmin olisi kutakuinkin valmis palaamaan takaisin alas.

Paluumatkalla portaat natisivat tytön askelten alla, mutta Jasmin ei halunnut hidastaa vauhtiaan ja hiipiä alas varpaisillaan. Juuri sillä hetkellä hänelle ei merkinnyt mikään muu kuin häntä alhaalla odottava ruskeahiuksinen poika, johon tyttö tahtoi tutustua tulevaisuudessa paremmin. Jos joku olisi kysynyt, mikä pojassa oikein kiehtoi, ei Jasmin olisi osannut vastata tähän kysymykseen. Se oli vain se jokin. Ikään kuin heidän välillään olisi jokin salainen ja selittämätön yhteys.

Laskeuduttuaan viimeisenkin portaan tyttö käveli muotokuva-aukon luokse, missä Remus häntä odotti.

”Oletko valmis seikkailuun? Sitten mennään!”

Ennen kuin Jasmin ehti vastata pojan sanoihin mitenkään, tämä oli jo pujahtanut käytävään oviaukosta, eikä tytön auttanut mikään muu, kuin seurata kuuliaisesti pojan perässä. Tämä oli tilaisuus, joka ei varmasti tulisi ihan heti toistumaan, joten siihen oli tartuttava.

~*~*~*~

He olivat kävelleet linnan käytävillä ristiin rastiin jo puolitoista tuntia. Sinä aikana Remus oli ehtinyt kierrättää Jasminia kaikissa kerroksissa ja näyttänyt luokkia, joissa oppitunteja pidettiin sekä esitellä koulun suuren kirjaston, johon tyttö oli ihastunut heti. Siellä oli niin paljon mielenkiintoisia kirjoja, joita lukea.

Tyttö oli ollut ihastuksissaan, kun Remus oli neuvonut hänelle salakäytävän, jota käyttäessä matka toisen kerroksen loitsuluokasta Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen melkein puolittui. Poika oli kuitenkin vannottanut tyttöä olemaan hiljaa salakäytävästä, sillä nimensä mukaan, se oli salainen.

Kun he saapuivat eteisaulaan, luuli Jasmin jo tuntevansa linnan joka kolkan, mutta ilmeisesti hän oli väärässä asian suhteen. Ruskeahiuksinen poika kertoi, ettei tyttö ollut nähnyt vielä edes puoltakaan linnan tunnetuista paikoista, saatikka sitten tuntemattomista paikoista.

”Jasmin? Sopiiko sinulle, jos jatkamme huomenna samaan aikaan?”

”Totta kai sopii!”

Remus vilkaisi tyttöä ja pisti merkille, kuinka tytön silmät näyttivät aidosti innostuneilta, kiinnostuneilta ja iloitsevilta ensimmäistä kertaa heidän tapaamisensa jälkeen. Olihan tyttö toki aiemminkin nauranut hieman ja hymyillyt, mutta ei näin. Tämä oli jotenkin erilaista verrattuna siihen.

Tyttöä sivummalta tarkkaillessaan Remus oli huomannut jonkin tumman ja surullisen häivähdyksen tämän silmissä. Tämä vaikutti jotenkin varovaiselta sekä hentoiselta, aivan kuin tyttö pelkäisi muita kanssa ihmisiä. Remus karisti aatoksen päästään nopeasti ja luuli vain kuvittelevansa omiansa.

”Jos et pistä pahaksesi, niin mitä sanoisit, jos ei kerrottaisi näistä retkistämme muille? He kumminkin änkeäisivät mukaan ja aiheuttaisivat ties minkä näköisiä ongelmia meille kaikille.”

”Minulle sopii. Ei kerrota muille.”

Remuksen oli pakko kääntää päätään poispäin ja hän tarkasteli aulan tummia seiniä, ikään kuin olisi nähnyt ne ensimmäistä kertaa elämässään. Hän ei tahtonut tytön huomaavan poskilleen noussutta pientä punanhäivähdystä. Pojan edellinen lause ei ollut lähelläkään sitä, millainen se oli ollut hänen päässään. Hänellä oli kyllä omat syynsä sille, miksei tahtonut muille kerrottavan, muttei tahtonut sanoa niitä ääneen, sillä ne hävettivät jopa häntä itseään.

Ruskeahiuksinen poika olisi tahtonut lyödä itseään oman typeryytensä vuoksi. Kuusi pitkää kouluvuotta hän oli kyennyt pitämään itsensä erossa ihastuksista ja muista sellaisista tunteista, muttei ollut onnistunut siinä enää. Tuo tyttö, jonka hän oli tavannut vasta päivää aiemmin, oli aiheuttanut kaiken tämän tunnekaaoksen pojan sisällä. Se oli ollut rakkautta ensisilmäyksellä, ei mitään vähempää.

Viimein Remus sai itsensä ja ajatuksensa takaisin kasaan ja kääntyi takaisin tytön puoleen ja hymyili hieman.

”Sitten aamiaiselle?”

”Sopii.”

~*~*~*~

Jasmin ja Remus saapuivat aamiaiselle suureen saliin puoli yhdeksän maissa haettuaan ensin koululaukkunsa yläkerrasta, jolloin Lily ja Mary sekä muutkin kelmit olivat jo hereillä. Ruskeahiuksinen tyttö ehti juuri ja juuri istua alas Maryn viereen, kun vastapuolella pöytää istuva mustahiuksinen poika, Sirius puhui.

”Jahah, suvaitaanhan sitä viimein saapua aamiaisellekin. Missäs te olette mahtaneet olla koko aamun?”

”Emmepä juuri missään. Ja Sirius voit jättää heti ne kaksimieliset ja likaiset päätelmäsi pois. Voin kertoa, että mikään niistä ei ole oikea.”

Tyttö ei voinut olla ihailematta pojan kykyä pysyä tyynenä ja rauhallisena. Hän itse meni täydellisen lukkoon tällaisissa tilanteissa, eikä tietäisi miten päin oikein olla. Jasmin näki, kuinka Remus loi Siriukselle katseen, joka viestitti selvästi sitä, että tämän tulisi nyt pitää turpansa ummessa. Toinen poika ilmeisesti tajusi vihjeen, sillä ei jatkanut enää aiheesta, vaikka näkyi selvästi, että hän olisi halunnut piinata Remusta kysymyksillään. Luotuaan Remukseen vielä yhden uteliaan katseen, Sirius päätti siirtää aiheen hieman väljemmille vesille.

”Mitä tunteja teillä on tänään?”

Punatukkainen Lily, joka istui puoliksi Jamesin sylissä, oli kaikista nopein vastaamaan.

”Loitsuja, muodonmuutoksia ja yrttitietoa.”

”Minulla myös.”

”Ja minulla.”

”Entä teillä muilla? Peter? Jasmin? Remus?”

”Minulla on loitsuja, hyppytunti sekä taikaolentojenhoitoa”, Peter vastasi.

”Loitsuja, muodonmuutoksia, yrttitietoa ja tähtitiedettä minulla.”

Jasmin tunsi, kuinka kaikki katsoivat odottavina häneen. Harmi vain, ettei tytöllä ollut aavistustakaan siitä, mitä tuohon kysymykseen pitäisi vastata. Ei hän tiennyt, mitä tunteja hänellä olisi tänään.

”En minä tiedä.”

”Oletko saanut lukujärjestystäsi?”

”En.”

”Oooh, anteeksi, Jasmin! Sinun lukujärjestyksesi on minulla. Professori McGarmiwa antoi sen minulle, koska et itse ollut paikalla.”

Lily kaiveli hetken vieressään penkillä olevaa laukkuansa ja löysi hetken kuluttua sen mitä oli etsinytkin. Tyttö ojensi Jasminille pientä pergamentin palaa. Jasmin tarttui Lilyn ojentamaan lappuseen ja silmäili sitä hetken ennen kuin vastasi esitettyyn kysymykseen.

”Minulle on näköjään merkattu samat aineet kuin Remuksellekin.”

”Sattumaa vaiko täysin tarkoituksellista? Hmm…”

”Sirius turpa umpeen tai minä tukin sen.”

”Tee aivan kuten haluat Remus-kulta.”

”Siriuuuuuuuuus..”

Remuksen kommentin jälkeen ei Jasmin enää voinut hillitä itseään ja olla nauramatta poikien keskustelulle. Hän ei saanut nauraa yksinään kuin muutaman sekunnin, kun Sirius, Remus sekä muut yhtyivät siihen ja he kaikki nauroivat makeasti, muiden katsellessa heitä pahasti mulkoillen. Lily lopetti naurunsa ensimmäisenä, sillä hän oli sattunut vilkaisemaan opettajienpöydän suuntaan ja nähnyt McGarmiwan murhanhimoisen ilmeen, josta ei koskaan hyvää seurannut. Tyttö nousi ylös, nappasi laukkunsa mukaansa ja lähti kulkemaan kohti ovea.

Kelmit sekä Mary ja Jasmin vilkaisivat myös opettajien pöytään ja huomasivat McGarmiwan nousseen ylös tuoliltaan. He lähtivät vauhdikkaasti kipittämään punatukkaisen tytön perään ja katosivat vähin äänin salista ennen kuin McGarmiwa oli ehtinyt opettajienpöydästä Rohkelikkojen tupapöytään heille valittamaan.

Päästyään salin ovesta ulos eteisaulan puolelle, he lähtivät pikaisesti kiiruhtamaan kohti ensimmäisen oppituntinsa luokkaa eli loitsuluokkaa. Jasmin kiitti onneaan siitä, ettei heillä ollut ensimmäiseksi muodonmuutoksia.

~*~*~*~*~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti