~*~*~*~*~
2. luku: Rehtorin
puhuttelussa
Jasmin sai istua rauhassa rohkelikkojen pitkässä ruokapöydässä vain ensiluokkalaisten lajittelun ajan, sillä kuuli pian korkokenkien kantojen kopinaa kovaa laattalattiaa vasten ja huomasi nutturapäisen tuvanjohtajansa lähestyvän häntä. Hän ei voinut muuta, kuin kirota huonoa tuuriaan, sillä muutama minuutti sitten rehtori oli toivottanut heille hyvää ruokahalua, ja poistunut salista hoitamaan tärkeitä asioitaan.
”Neiti Williams, rehtori Dumbledorella olisi asiaa sinulle. Koska olet uusi koulussa, oletan, ettet tiedä missä hänen toimistonsa on, joten minä johdatan sinut sinne.”
”Kyllä, professori McGarmiwa.”
Jasmin nousi penkiltä ylös hyvästellen hiljaa mielessään haikeasti eteensä jättämän ruoan, joka näytti taivaalliselta ja lähti seuraamaan kuuliaisesti tuvanjohtajansa perässä salin ovista ulos. Hän tunsi muiden oppilaiden katseet polttavina selässään ja mietti, että oliko aivan epätavallista, jos uusi oppilas joutui heti rehtorin kansliaan puhuteltavaksi.
Professori johdatti häntä ensin portaita ylös, sitten monien ovien läpi, taas portaita ylös, jälleen ovien läpi ja pitkin mutkikasta käytävää. Jasminista tuntui siltä, että professori yritti tahallaan eksyttää hänet tähän sokkeloiseen linnaan. Yhtäkkiä tultuaan erään käytävän päähän, professori pysähtyi seinän eteen ja Jasmin näki edessään olevassa seinässä aukon, jonka kulkureitin iso, kivinen kotka oli tukkinut.
”Sitruunatoffee.”
Hetken aikaa Jasmin luuli professorin seonneen. Miksi nainen nyt kiviselle patsaalle puhuisi? Eihän se voisi puhetta ymmärtää. Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun patsaaseen tuli eloa, ja se lähti hitaasti pyörimään ja nousemaan ylöspäin paljastaen siipiensä alle kiviset portaat, jotka johtivat ylöspäin.
”Portaita ylös ja koputtakaa oveen, Williams. Rehtori Dumbledore odottaa teitä siellä. Minun on valitettavasti palattava nyt pitoihin.”
Ja niine hyvineen professori lähti ja jätti Jasminin seisomaan hölmistyneen näköisenä käytävään. Tyttö päätti seurata professorin neuvoa, ja lähti kulkemaan kapeita, kivisiä portaita ylöspäin. Kavuttuaan viimeisenkin portaan, hän saapui pienelle tasanteelle ja näki toisella puolellaan saman kivisen kotkapatsaan ja toisella puolella pronssisen oven. Ennen kuin hän ehti tehdä elettäkään koputtaakseen oveen, ovi aukeni ja sisältä kuului kehotus astua sisään.
Jasmin nielaisi jännittyneenä ja astui varovaisesti kynnyksen yli. Tyttö antoi katseensa kiertää huoneessa. Huone oli korkea ja siellä oli paljon pöytiä, joilla oli mielenkiintoisen näköisiä vempaimia. Eräälläkin huojuvalla pöydällä oli kasapäin hopeisia kojeita, jotka surisivat omituisesti.
”Hyvää iltaa, neiti Williams.”
Jasmin säpsähti ääntä ja käänsi katseensa salamannopeasti kohti huoneen taka-alalla olevaa pöytää, jonka takana istui valkohiuksinen ja -partainen mies, joka muistutti tytön mielestä etäisesti joulupukkia. Miehellä oli kyömyinen nenä, joka näytti Jasminin mielestä useampaan kertaan murtuneelta sekä puolikuun muotoiset silmälasit, joiden takaa tuikkivat ystävälliset, siniset silmät. Yllään miehellä oli yönsininen kaapu, joka korosti miehen silmien sinisyyttä sekä hiusten ja parran valkoista väriä.
”Hyvää iltaa, professori Dumbledore.”
Professori hymyili lämpimästi ja viittasi tyttöä istuutumaan pehmeältä näyttävälle sintsinojatuolille häntä vastapäätä. Tyttö totteli kehotusta mukisematta ja istuutui alas antaen itsensä nauttia tuolin pehmeydestä.
”Olet varmasti miettinyt, että miksi sinut tänne kutsuin. No, tahdon vain keskustella kanssasi hiukkasen menneisyydestäsi ja kuutamoöiden ongelmastasi.”
Jasmin nielaisi vaikeasti. Olisihan hänen pitänyt arvata, että professori haluaisi keskustella hänen kanssaan niistä kahdesta asiasta, josta tyttö ei haluaisi puhua. Ne ovat juuri ne asiat, jotka hän tahtoisi unohtaa, muttei vain jostain syystä pysty siihen.
”Olisiko sinulla jotakin menneisyyteesi liittyvää, mistä haluaisit keskustella kanssani? Saamani kirjeen vuoksi tiedän asiat suurin piirtein, mutta jos haluat kertoa jotain, niin kuuntelen kyllä.”
Tyttö mietti hetken, että mistä kirjeestä professori puhui, mutta muisti sitten, kuinka parantajat pyhässä Mungossa olivat höpöttäneet jotain kirjeestä, jonka aikoivat lähettää professori Dumbledorelle. Ilmeisesti sen he olivat myös tehneet ja paljastaneet samalla Jasminin syvimmät salaisuudet.
”En haluaisi mielelläni puhua niistä asioista, rehtori Dumbledore.”
”Ymmärrettävää kyllä.”
Jasmin oli enemmän kuin yllättynyt. Hän oli kuvitellut, että mies laittaisi hänet kertomaan oman menneisyytensä jok’ikistä pienintäkin yksityiskohtaa myöten, mutta tämä vain sanoi ymmärtävänsä tytön päätöstä olla kertomatta.
”Voimmekin sitten siirtyä keskustelemaan tuosta toisesta aiheesta, mutta toivon sinun muistavan, että voit tulla koska tahansa puhumaan minulle menneisyydestäsi tai muusta mieltäsi painavasta asiasta. Voin vuosien kokemuksella sanoa, että puhuminen, jos jokin, auttaa suruihin ja murheisiin. Kaikkia asioita ei pidä velloa yksinään sisällään.”
Odotettuaan, että tyttö nyökkäsi vastaukseksi, professori nojasi eteenpäin tuolin selkänojasta, risti pitkät sormensa työpöydälle ja painoi leukansa käsiensä varaan. Mies katseli läpitunkevasti tyttöä sinisillä silmillään ja tyttö vastasi katseeseen niin hyvin kuin osasi.
”Kuutamoöiden ongelmasi aiheuttavat pieniä erikoisjärjestelyjä, joten toivon, että suhtaudut niihin vakavissasi. Toiset oppilaat tai koulun henkilökunta eivät saa joutua vaaratilanteisiin, joten aina täydenkuun lähestyessä menet matami Promfeyn luo sairaalasiipeen. Hän ohjastaa sinua siitä eteenpäin.
Toivon myös, että tämä salaisuus myös jää salaisuudeksi, sillä useat oppilaat ja varsinkin heidän vanhempansa, vastustavat suuresti sitä, että sallin sinun tulla kouluun. He eivät voi hyväksyä asiaa, koska tiedän sinun olevan ihmissusi.”
”Voitte olla varma asiasta, professori. Minulla ei ole aikomuksiaan kertoa tästä muille.”
Dumbledore tutkaili tyttöä vielä hetken puolikuun muotoisten silmälasiensa läpi ja hymyili sitten lämpimästi ja ystävällisesti.
”Oletan, ettet muista mutkikasta reittiä takaisin suureen saliin, joten voit tulla mukanani sinne. Jos pidämme kiirettä, ehdimme vielä jälkiruoalle, sekä kuulemaan rehtorin jokavuotisen koulunaloituspuheen.”
Jasmin näytti hämmentyneeltä.
”Mutta, rehtori? Kuinka voisimme myöhästyä koulunaloituspuheesta, sillä sinähän olet rehtori ja pidät sen puheen, eikö totta?”
Dumbledore näytti hetken miettivältä.
”Hmm… Osoitat harvinaista nokkeluutta, neiti Williams. Tuo, jos jokin, on äärimmäisen hyvä huomio.”
Mies nousi ylös tuoliltaan ja lähti kävelemään pitkin askelin kohti ovea eikä Jasminin auttanut muu kuin lähteä kipittämään hänen peräänsä.
~*~*~*~
Kymmenisen minuuttia myöhemmin, Jasmin istui jo uusien ystäviensä seurassa rohkelikkojen ruokapöydässä, edessään suurin lajitelma erilaisia jälkiruokia, mitä oli eläissään nähnyt. Oli tuulihattuja kymmenillä erilaisilla täytteillä, kurpitsakakkua, suklaata, erilaisia jäätelöitä, sadoittain erilaisia, niin kirpeitä kuin makeitakin velhokarkkeja sekä paljon, paljon muuta.
Kelmit sekä Lily ja Mary olivat yrittäneet udella, mitä rehtorilla oli ollut asiaa, mutta heidän pettymyksekseen Jasmin ei suostunut vastaamaan kysymyksiin. Hänen onnekseen Remus oli asettunut hänen puolelleen ja sanonut, että jos Jasmin ei halua kertoa, häntä ei voi pakottaa kertomaankaan. Jokaisella oli oikeus salaisuuksiinsa. Tyttö oli hymyillyt kiitollisena pojalle, joka tuntui ymmärtävän häntä enemmän kuin vain hyvin.
Kun Jasmin sai viimein epäterveellisen ateriansa päätökseen, rehtori Dumbledore heilautti kättään salin etuosassa ja ruoat ja likaiset astiat katosivat tupien pitkiltä pöydiltä. Hän viittasi merkin professori McGarmiwalle, joka kilisti opettajien pöydässä juomalasiaan ja sai koko koulun huomion kiinnittymään itseensä. Rehtori rykäisi ja aloitti jokavuotisen koulunaloituspuheensa:
”Tervetuloa uudet ja tervetuloa vanhat takaisin. Olemme jälleen aloittelemassa uutta, opintäyteistä lukuvuotta, mutta ensin muutama ilmoitusasia. Kuten joka vuosi, on koulumme saanut jälleen uudet valvojaoppilaat ja tietysti uudet johtajaoppilaat. Johtajaoppilaat ovat tänä vuonna neiti Lily Evans, Rohkelikosta ja herra James Potter, Rohkelikosta hänkin.”
Aplodit ja suosionosoitukset täyttivät salin, kun Rohkelikot, Korpinkynnet ja Puuskupuhit osoittivat suosiotaan uusille johtajaoppilaille. Luihuisten pöytä näytti sen sijaan nyrpeältä, sillä he olisivat toivoneet, että joku Luihuisista olisi saanut johtajaoppilasmerkin.
Lily painoi päänsä nolona Jamesin olkaa vasten ja antoi pojan kietoa kätensä harteilleen. Jasmin huomasi Lilyä katsellessaan, että punatukkainen tyttö ei ilmeisesti pitänyt myöskään olosta huomion keskipisteenä. Jasmin hymyili toiselle tytölle rohkaisevasti, sillä ymmärsi toista siinä asiassa äärimmäisen hyvin. Rehtori Dumbledore odotti hetken ennen suosionosoitusten loppumista, jatkaakseen puhettaan.
”Vahtimestari Voro pyytää muistuttamaan, että välituntisin ei loitsita, eikä oppilaiden hallusta tule löytyä kiellettyjä esineitä. Kaikki 1027 kiellettyä esinettä voi tarkistaa vahtimestarin huoneessa olevasta listasta. Vahtimestarimme haluaa myös muistuttaa, että Kielletty metsä on opiskelijoille kiellettyä aluetta ja oleskeluhuoneissa pysytään kello 22.15 jälkeen.
En viivytä teitä enää enempää. Sänkynne odottavat teitä makuusaleissanne, joten hyvää yötä kaikille!”
Pitkät penkit raapivat kivistä laattalattiaa, kun niitä siirreltiin edestakaisin. Jasmin lähti seuraamaan uusia ystäviään, jotka lähtivät suuntaamaan portaita ylös selvittyään ensin salin ovella olleesta ruuhkasta. Tyttö luuli, että rappuset eivät loppuisi ikinä, sillä kaikkien edellä kulkenut Sirius pysähtyi ensimmäisen kerran vasta seitsemännessä kerroksessa. Ilmeisesti syynä oli kuvakudos, joka esitti Jasminin mielestä äärimmäisen lihavaa naista.
”Jasmin, tämä on Lihava Leidi. Hän vartioi sisäänpääsyä Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen. Sisään pääset vain ja ainoastaan, jos muistat salasanan. Ilman salasanaa, ei sisäänpääsyä.”
Sirius oli Jasminille puhuessaan kääntynyt katsomaan tyttöä, mutta nyt hän seisoi taas selin ja kohdisti seuraavat sanansa maalaukselle.
”Hevoskotkan siipisulka.”
Leidi nyökkäsi Siriukselle ja taulu narahti ja aukeni oven lailla, paljastaen takaansa oviaukon, josta he astuivat sisään korkeaan, lämpimään ja ennen kaikkea kodikkaaseen huoneeseen, joka oli sisustettu punaisella ja kullalla, jotka olivat tuvan tunnusvärit. Jasmin katseli ihastuksissaan ympärilleen ja huomasi huoneen eräässä nurkassa takan, josta loimotti lämmin tuli, joka valaisi ja lämmitti huonetta.
”Jasmin tule! Sinä nukut minun, Lilyn sekä kaksostyttöjen Susanin ja Saran kanssa samassa makuusalissa.”
Puhuteltu tyttö lähti seuraamaan ruskeahiuksista tyttöä ylös kapeita kierreportaita. Mary pysähtyi noustuaan kaikki mahdolliset portaat ylös ja käännyttyään ylhäällä vasemmalle ja portaita ylös puisen oven eteen.
”Kannattaa muistaa, että tyttöjen makuusali on vasemmalla, jollei halua eksyä Kelmien poikamiesboksiin.”
Jasmin painoi asian tiukasti mieleensä, sillä hänellä ei ollut aikomustakaan joutua neljän pojan armoille. Ei ikinä. Mary avasi oven ja Jasmin havahtui jälleen ajatuksistaan ja seurasi uteliaana hänen perässään kodikkaaseen makuusaliin, jossa oli viisi pylvässänkyä.
”Sinun sänkysi on tuo tuossa.”
Mary osoitti kädellään yhtä sängyistä ja katseli sivusta kuinka toinen tyttö käveli sen luo katsellen samalla ympärilleen ihastuksissaan. Jasmin huomasi, että hänen matkalaukkunsa oli tuotu valmiiksi sängyn viereen ja tuolin selkänojalle oli ripustettu kaulahuivi, kravatti ja koulupuku tuvan väreillä.
”Minä ajattelin mennä vielä hetkeksi alas muiden luo. Tuletko mukaan?”
Jasmin kääntyi katsomaan toista tyttöä, joka oli jäänyt seisoskelemaan oven läheisyyteen, josta he olivat vasta hetki sitten astuneet sisään. Hän tunsi itsensä osittain väsyneeksi ja osittain virkeäksi ja valmiiksi liittymään muiden seuraan. Väsymys vei kuitenkin tällä kertaa vallan.
”Ei kiitos. Minua väsyttää, joten taidan ruveta nukkumaan. Öitä.”
”Hyviä öitä sitten.”
Mary hymyili ystävällisesti ovelta ja sulki oven perässään. Jasmin kuuli kuinka tämä asteli varovasti portaita pitkin alas yrittäen olla narisuttamatta portaita liikaa. Jasmin vaihtoi vaaleansinisen yöpukunsa päälleen ja raotti pylvässänkynsä peittoa ja sukelsi sen alle lämpimään ja pehmeään samalla, kun vajosi omiin ajatuksiinsa.
Täällä on niin paljon uutta. Mahdankohan ikinä oppia tuntemaan tätä paikkaa yhdessä vuodessa? Ihmiset täällä vaikuttavat kyllä mukavilta, Jasmin ajatteli, Remus vaikuttaa kyllä enemmän kuin todella mukavalta…
Ennen kuin ehti enempää ajatellakaan, Jasmin tunsi kuinka silmäluomet painuivat raskaina kiinni pitkän ja tapahtumarikkaan päivän jälkeen. Yön hiljaisuus ja huoneen pimeys tuudittivat tytön rauhalliseen ja onnelliseen uneen.
~*~*~*~*~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti