~*~*~*~*~
1. luku: Uusi
koulu, uusi alku
Ruskeatukkainen tyttö alkoi käydä epätoivoiseksi vaelleltuaan suurella, aukealla juna-asemalla jo melkein puoli tuntia. Hän oli täydellisen yksin. Tyttö oli melkein pysäyttänyt erään vastaan tulleen miehen, ja kysynyt, missä laituri 9 ¾ on, mutta oli muuttanut mielensä viime tipassa.
Eihän tämä kuitenkaan olisi sitä tiennyt.
Eivät jästit tietäisi, missä salainen kulkureitti Tylypahkan pikajunaan sijaitsee. Sehän olisi sula mahdottomuus.
Jasmin istuutui alas matka-arkkunsa päälle ja sipaisi etuhiuksiaan hermostuneena. Hän oli useastikin vaellellut ihmisten keskuudessa vailla minkäänlaista päämäärää, mutta nyt hän alkoi oikeasti menettää toivonsa. Hänen pitäisi ehtiä Tylypahkan junaan ennen yhtätoista, tai muuten hän myöhästyisi koulujunasta, eikä pääsisi kouluun ollenkaan.
Silloin hän vasta pulassa olisikin. Ypöyksin, tuntemattomassa kaupungissa, mukanaan matka-arkku, Seamus-niminen pöllö, sekä velhojen rahaa. Eihän hän niillä mitään saisi jästimaailmassa. Ajatuksiinsa hukkuneena hän ei huomannut kahta mustatukkaista poikaa, ennen kuin nämä olivat tulleet hänen luokseen ja puhuttelivat häntä.
”Moi, mitäs sinä täällä istuksit? Sinulla alkaa olla jo kiire junaan.”
Jasmin kohotti katseensa ja hänen merensiniset silmänsä kohtasivat toisen pojan uteliaat, pähkinänruskeat silmät.
”En tiedä miten junaan päästään ja siksi istun tässä.”
Pojat loivat toisiinsa pikaisen katseen ja sitten silmälasipäinen poika tarjosi kättään Jasminille ystävällisesti. Tyttö tarttui siihen varovasti, kuin peläten kosketusta ja poika veti hänet jaloilleen huomaamatta lainkaan tytön jännittyneisyyttä. Samaan aikaan toinen pojista kumartui nostamaan tytön matkalaukun ja pöllöhäkin kantoonsa.
”Nyt mennään.”
Jasmin seurasi poikia kuuliaisesti eteenpäin ohi tuuppivien jästimatkustajien, kunnes he tulivat laitureiden yhdeksän ja kymmenen väliin. Silmälasinen poika lähti harppomaan pitkin askelin seinää kohti ja koska poika piti yhä edelleen Jasminin kädestä kiinni, ei tytön auttanut muu kuin seurata tämän perässä. Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun poika käveli suoraan seinää päin ja sen läpi. Jasmin sulki silmänsä ja odotti painautuvansa päin kylmää ja kovaa tiiliseinää, mutta toisin kävi. Hetken aikaa hänen korvissaan humisi, mutta sitten alkoikin kuulua ihmisten iloista puhetta ja tyttö avasi silmänsä. He olivat kävelleet seinän läpi toiselle asemalaiturille!
Poika piti edelleen hänen kädestään kiinni ja veti häntä eteenpäin, pois seinän edestä. Pian heidän taaksensa ilmestyi se toinen mustatukkainen poika, joka raahasi mukanaan Jasminin matkatavaroita.
”Nyt olemme perillä.”
Jasmin katseli uteliaana ympärilleen. Paikka näytti tismalleen samalta kuin se King’s Crossin asemalaituri, jolla hän oli hetki sitten seissyt. Ainoa muutos oli vain se, että laiturin numeron kohdalla luki 9 ¾.
Tummatukkainen poika, joka raahasi tytön tavaroita, tuuppi tiensä läpi ihmismassojen ja vei Jasminin matkatavarat miehen luo, joka lastasi niitä junaan. Jasmin katseli ihmetellen ympärillään hyöriviä ihmisiä, ja hänestä tuntui, että tämä kaikki oli unta. Ensimmäistä kertaa koko elämässään hän oli muiden noitien ja velhojen ympäröimä!
”Sitten etsitään vaunuosasto.”
Laukkua kantanut poika viittoi heitä luokseen junan ovelle ja yhdessä he lähtivät etsimään tyhjää vaunuosastoa. Jasmin oli äärimmäisen yllättynyt näiden kahden nuoren miehen ystävällisyydestä, sillä ilman heitä hän ei olisi ikinä päässyt tännekään asti, vaikka olisi kuinka yrittänyt. Hän oli oman karmean lapsuutensa vuoksi luullut, että kaikki miespuoliset henkilöt olisivat samanlaisia kuin hänen isänsä ja veljensä, mutta ilmeisesti tyttö oli ollut väärässä olettaessaan näin.
Saavuttuaan tyhjän vaunuosaston luo, pojat vetivät oven auki ja astuivat sisään. Toinen pojista päästi viimein Jasminin kädestä irti ja tyttö istuutui penkille poikia vastapäätä. Hän huomasi, kuinka molemmat pojat tutkailivat häntä kiinnostuneen näköisenä ja tunsi poskiensa alkavan kuumottaa.
”Minä en ole nähnyt sinua ennen, joten sinun on pakko olla uusi. Et kuitenkaan näytä aivan ykkösluokkalaiselta, joten epäilen, että olet muuttanut tänne vasta. Eikö niin?”
”Osittain oikein. Olen Jasmin Williams ja tulin opiskelemaan tänne seitsemättä ja samalla myös viimeistä vuotta. Keitä te olette?”
Jasmin silmäili kiinnostuneena vastapäätä istuvia poikia ja odotti vastausta. Hän sai ensin vastauksen siltä mustahiuksiselta pojalta, joka oli kantanut hänen matkatavaransa junaan ja sitten silmälasipäiseltä pojalta.
”Sirius Musta. Hauska tutustua.”
”James Potter. Olen myös seitsemäsluokkalainen ja niin myös Sirius on. Olen myös koulun johtajapoika tänä vuonna.”
”Hauska tutustua teihin.”
Pidemmälle ei heidän keskustelunsa kuitenkaan ehtinyt, kun vaunuosaston ovi aukeni ja sisään astui ensimmäisenä punatukkainen tyttö, jolla Jasmin huomasi olevan samanlainen kiiltävä merkki rinnassaan kuin Jamesillakin. Tytön perässä sisään astui toinen, mustahiuksinen tyttö sekä kaksi poikaa. Toisella pojista oli ruskeat, lyhyet hiukset sekä risainen, moneen kertaan käytetty kaapu ja toinen, vaaleahiuksinen taas muistutti Jasminin mielestä etäisesti rottaa kasvojen piirteiltään.
”Moi Sirius, moi James.”
Punatukkainen tyttö tervehti poikia ja asteli suoraa päätä istumaan Jamesiksi kutsutun pojan syliin ja pari suuteli toisiaan. Perässä seurannut tyttö istuutui Siriuksen viereen ja pojat Jasminin vasemmalle puolelle.
”Lily hei. Minä tiedän, että teillä on Jamesin kanssa ollut ikävä toisianne, vaikka eilen näittekin, mutta täällä on muitakin.”
Tytön ääni havahdutti suutelevan parin erilleen toisistaan. Lily käänsi katseensa hieman nolostuneena ikkunaan päin ja Jamesin posket punehtuivat hieman. Poika rykäisi hermostuneena ennen kuin puhui.
”Lily ja muut, tässä on Jasmin. Hän tulee uutena kouluun käymään viimeistä luokkaa.”
Jasmin tunsi lihastensa jännittyvän muiden arvioivien katseiden alla. Häntä inhotti olla muiden huomion keskipisteenä. Ja varsinkin, kun suurin osa näistä oli miehiä. Tyttö tiesi näyttävänsä siinä jäykästi penkin reunalla istuessaan kuin säikyltä peuralta ajovaloissa, mutta hän ei voinut itselleen mitään silloin kuin näin tapahtui. Reaktio tuli aina kuin itsestään, eikä sitä voinut estää. Jasmin havahtui päänsisäisistä aatteistaan, kun kuuli Jamesin puhuttelevan itseään.
”Jasmin, tässä on Lily, Siriuksen vieressä istuu Mary ja he ovat Remus ja Peter.”
Tyttö seurasi katsellaan jokaista vuoron perään ja nyökkäsi kaikille tervehdykseksi. Jostain syystä hänen katseensa pysähtyi aavistuksen verran pidemmäksi ajaksi vasemmalla puolellaan istuvaan ruskeahiuksiseen Remukseen, joka vastasi tytön katseeseen hymyillen ystävällisesti.
”Mikäs sinut tuo kouluun näin viimeiselle vuodelle?”
Jasmin mietti hetken valehtelisiko näille ihmisille vai kertoisiko suoraan totuuden. Hänen äitinsä oli nimittäin opettanut, että valheella on lyhyet jäljet, minkä tyttö oli huomannut myös omassa elämässään. Jasmin päätyi vaihtoehtojensa keskivaiheille ja päätti kertoa heille osatotuuden, muttei kaikkea. Sehän ei ole valehtelua, eihän?
”Olen opiskellut kotona tähän asti, mutta viime vuonna kotiopettajani joutui vakaavaan onnettomuuteen, eikä kyennyt jatkamaan opetusta enää tänä vuonna.”
”Kuulostaa todella ikävältä. Toivon, että viihdyt koulussa tänä vuonna!”
Punatukkainen tyttö, Lily näytti todella vilpittömältä puhuessaan ja ensimmäistä kertaa elämässään Jasmin tunsi olonsa hyväksytyksi ja edes hieman muiden joukkoon kuuluvaksi. Jossain syvällä sisimmässään tyttö tiesi, että tulisi vielä joskus ystävystymään näiden henkilöiden kanssa ja viettämään aikaa heidän kanssaan.
~*~*~*~
Juna liikkui tasaisen tahtiin jo ties monettako tuntia ja Jasmin katseli vaunuosaston ikkunasta ihastuneena ulos. Kauniit maalaismaisemat sekä utuisenharmaat, salaperäiset vuoret ja kirkkaansiniset vesialueet vilistivät ohitse junan puksuttaessa määrätietoisesti kohti Tylypahkan noitien ja velhojen koulua.
Lily ja James olivat häipyneet matkan alkuvaiheilla hoitamaan johtajaoppilaiden tehtäviään, mutta he palasivat sopivasti matkan puolivälissä kuulemaan Maryn huutoa Siriukselle, joka oli ilmeisesti yrittänyt kähmiä tyttöä, kun tämä nukkui. Peter, joka puolestaan oli nukkunut koko matkan ajan, säikähti huutoa ja putosi ryminällä lattialle saaden muut nauramaan makeasti.
Jasmin oli jutellut matkan aikana paljon Remuksen kanssa, joka vaikutti pojista kaikista kilteimmältä ja mielenkiintoisimmalta. Poika oli hiljainen ja ystävällinen, mutta Jasmin oli huomannut kuinka tämän kauniiden, meripihkanväristen silmien taakse piiloutui paljon surua, tuskaa ja yksinäisyyttä.
Tyttö oli saanut kuulla matkan aikana paljon erilaisia, jännittäviä tarinoita koulusta, opettajista sekä oppilaista. Hän sai kuulla myös tarinoita kuuluisista Kelmeistä (siis Siriuksesta, Jamesista, Remuksesta ja Peteristä) sekä heidän kouluvuosiensa aikana tekemistä kepposista. Jasmin huomasi kuinka Lily pyöritteli silmiään Jamesin ja Siriuksen kehuskellessa heidän jälki-istuntoennätyksillään. Pojat olivat muun muassa kiusanneet vuosien aikana erästä Ruikuliksi nimittämäänsä henkilöä monin erikeinoin sekä tietysti kiusanneet Luihuisia ja tehneet koulutovereilleen kepposia.
Tytön hölmistyneen ilmeen huomatessaan Sirius oli rientänyt selittämään, että koulussa kaikki opiskelijat lajiteltaisiin tupiin, jotka ovat ikään kuin perheitä opiskeluvuosien aikana. Tupien välillä olisi huispauskilpailuja ja tietysti joka vuoden lopussa eniten pisteitä kerännyt tupa voittaisi tavoitellut tupamestaruuden. Samaan hengenvetoon Sirius oli kertonut, että he kaikki kuuluvat Rohkelikko tupaan. Muita tupia olivat Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen.
Kaikki tämä kuulosti Jasminista mielenkiintoiselta ja hän kyseli toisilta erilaisista asioista, jotka olivat mietityttäneet häntä jo viikkojen ajan. Kysely keskeytyi matkan aikana vain hetkeksi, sillä kaikki halusivat ostaa makeisia junasta kiertävästä kärrystä, joka saapui heidän vaunuosastonsa kohdalle noin kuuden aikaan.
Kun kello oli kymmenen yli seitsemän, Lily ilmoitti, että pojat saisivat häipyä siksi aikaa, kun he tytöt vaihtaisivat koulukaavut ylleen. Jasminille vaatteiden vaihto tuotti hieman hankaluuksia, sillä tyttö joutui jatkuvasti varomaan, ettei vain paljastanut oikeassa olkavarressaan olevaa pitkää ja syvää arpea, joka oli syntynyt yhden kuutamoyön tuloksena. Hän piilotti visusti muilta kaikki arpensa, sillä ei tahtonut muiden esittävän kysymyksiä, joihin ei halunnut vastata.
Pojat pääsivät takaisin, kun tytöt olivat varmistaneet olevansa valmiita. Lily oli ystävällisesti tarjonnut Jasminille apuaan ja solminut tytön kravatin tämän puolesta, mistä Jasmin oli iloisesti yllättynyt. Tytön omaa äitiä lukuun ottamatta, kukaan ei ollut ennen halunnut tarjota hänelle apuaan.
Pian junan vauhti alkoi hidastua ja Jasmin näki kuinka he saapuivat valaistulle juna-asemalle, aivan järven rantaan. Jasmin luuli hetken hukkuvansa junankäytävillä parveilevaan ihmispaljouteen, mutta onneksi niin ei sentään käynyt. Junasta pihalle selvittyään, Remus tarjosi Jasminille käsikynkkäänsä ja omaa rohkeuttaan ihmetellen Jasmin tarttui siihen säpsähtäen vain hiukan pojan vahvan käden kosketusta.
Kelmit ja tytöt kävelivät pareittain (paitsi Peter, jolle ei ollut riittänyt paria) kohti outojen hevosolentojen vetämiä vaunuja. Jasmin katsoi ällistyneenä olentoja, muttei ehtinyt edes kysyä, mitä ne ovat, kun sai jo vastauksen.
”Ne ovat thestraleja”, Jasminin vierellä kulkenut Remus kuiskasi hiljaa. ”Ainoastaan kuoleman nähneet voivat nähdä ne.”
”Mistä voit päätellä, että näen ne?” Jasmin kuiskasi takaisin.
”Oudoksuva ilmeesi kertoo aika paljon. Ei niitä kannata pelätä, ne ovat ihan kivoja. Ja minäkin näen ne, et ole ainoa outo”, Remus kuiskasi takaisin.
He kiipesivät vaunuihin ja kun viimeisenä tullut Sirius veti vaunun oven kiinni, vaunut lähtivät nytkähtäen matkaan aivan kuin olisivat liikkuneet itsestään, eivätkä jonkun vetäminä. Ikkunasta ulos katseleva Jasmin ei pystynyt irrottamaan katsettaan otuksista koko matkan aikana, sillä ne muistuttivat tyttöä liian paljon menneisyydestä.
~*~*~*~
”Neiti Williams!”
Lily pysähtyi joukon ensimmäisenä ja viittoi Remuksen vieressä kävelleelle Jasminille, että tämä tulisi hänen luokseen.
”Jasmin, sinun pitää mennä professori McGarmiwan mukaan. Sinut lajitellaan tupaasi ennen ekaluokkalaisten lajittelua.”
Jasmin nyökkäsi ja lähti kävelemään portaita ylös kohti mustahiuksista noitaa, jolla oli yllään smaragdinvihreä kaapu, kun taas muut suunnistivat suurista pariovista sisään ihmismassan mukana. Tyttö tunsi mahanpohjansa kipristelevän ja yritti hätäisesti silotella hiuksiaan hermostuneena. Professori johdatti hänet ensin käytävää pitkin ja sitten portaita alas kamariin, joka oli täynnä lajittelua odottavia hermostuneita ensiluokkalaisia. Kamari oli suuri ja sen vastakkaisessa seinässä oli suuri, pronssinen ovi, jonka takaa kuului meteliä.
”Tervetuloa Tylypahkaan. Lukukauden alkajaispidot käynnistyvät heti, kun teidän on lajiteltu tupiinne, jotka toimivat kouluvuosienne aikana kotinanne ja perheenänne. Neljä tupaa ovat Rohkelikko, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen. Jokaisella niistä oma historiansa ja kaikista tuvista on valmistunut merkittäviä velhoja ja noitia. Tylypahkassa ollessanne te ansaitsette pisteitä tuvallenne menestyksekkäällä toiminnalla, kun taas sääntöjen rikkomisesta menetätte pisteitä tuvaltanne. Vuoden lopussa palkitaan tupapokaalilla tupa, joka on onnistunut keräämään itselleen eniten pisteitä.
Olemme nyt valmiita lajitteluseremoniaan. Seuratkaa minua.”
McGarmiwa työnsi suuren oven auki ja lähti rivakasti astelemaan saliin kädessään pergamenttikäärö. Hermostuneet ensiluokkalaiset lähtivät kipittämään professorin perään Jasminin seuratessa heidän mukanaan. Ensiluokkalaiset huokailivat ja supattivat toisilleen ihastuksissaan ja osoittelivat kaikkea mahdollista näkemäänsä matkalla pitkien ruokapöytien ohi salin etuosaan. Salin etuosassa professori pysähtyi ja viittoi perässään seuranneita oppilaita kerääntymään ryhmäksi eteensä. Professori naputti kääröllään muutaman kerran oikealla puolellaan olevaan puhujankorokkeeseen ja sai koko salin hiljenemään saman tien.
”Poikkeuksellisesti aloitamme tämän lajittelun lajittelemalla tämän uuden seitsemäsluokkalaisen omaan tupaansa. Neiti Jasmin Williams ole hyvä ja tule tänne eteen.”
Jasmin asteli hitaasti esiin ensiluokkalaisten röykkiöstä, jossa oli seissyt odottamassa lajitteluaan. Hän tunsi kuinka koko salin väki tuijotti häntä ja odotti, että hän sovittaisi tuota vanhaa ja rähjääntynyttä hattua, joka odotti häntä huojuvalla jakkaralla. Tyttö istuutui varovasti jakkaralle ja rohkelikkojen tuvanjohtaja sekä muodonmuutoksien opettaja, professori McGarmiwa asetti lajitteluhatun hänen päähänsä.
”Hmm… Sinussa on paljon potentiaalia, jota voisi hyödyntää vaikka mihin. Hmm… Hmm… Synkän lapsuutesi varjostamana olet tehnyt valintasi -”
Tyttö katsoi hätääntyneenä ympärilleen, mutta huomasi sitten, että kukaan muu ei kuulisi, mitä hattu hänelle puhui. Hän ei halunnut, että hänen elämänsä suurin salaisuus kerrottaisiin kaikille julkisesti. Hattu jatkoi puhettaan vielä ja Jasmin havaitsi kuinka hattu huusi vain viimeisen sanan muiden kuuluville.
”- jonka pohjalta myös minä valintani teen. ROHKELIKKO!”
Aplodit ja vislaukset täyttivät salin. Professori McGarmiwa otti hatun hänen päästään ja viittasi kävelemään oikeanpuoleisimpaan pöytään, jossa kelmit sekä Lily ja Mary hurrasivat hänelle muiden mukana. Hieman jalat vapisten Jasmin hoiperteli pöytään ja istuutui alas puiselle penkille yrittäen samalla tasata tihentynyttä hengitystään.
Remus hymyili vasta lajitellulle tytölle lämpimästi ja sai tytön sydämen hyppäämään melkein kurkkuun asti. Tästä vuodesta oli tulossa upea!
~*~*~*~*~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti