Author: Herkkuoone
Rating: K-13
Pairing: Aurora/Severus, Minerva/Albus, Pomona/Filius
Genre: romance
A/N: Tällaista sitten tällä kertaa. Kommentit olisivat kivoja.. =)
Osallistuu OTP10 - haasteeseen parituksella Albus/Minerva sekä FanFic100 - haasteeseen aiheella Tylypahkan opettajat, sanalla 85. Nainen.
~*~*~*~*~
Aurora/Severus
Severus heräsi, kun huoneessa oli vielä pimeää. Hän käänsi unisena kylkeään ja huomasi, että Aurora oli kadonnut hänen vierestään. Pettymyksen tunne ailahti mieheen, kun hän tajusi jääneensä jälleen yksin. Hän oli luullut, että nainen kelpuuttaisi hänet pidemmäksi aikaa, mutta ilmeisesti niin ei ollut käynyt. Kääntäessään kylkeä Severus tuli vilkaisseeksi puisella yöpöydällään olevaa kelloa. Se näytti vasta puolta neljää.
Severuksen mielestä Aurora oli maailman kaunein nainen. Jokainen heidän yhteinen hetkensä sai miehen rakastumaan vain entistä enemmän naiseen. Nainen oli ollut ensimmäinen, joka oli ollut metriä lähempänä Severusta vapaaehtoisesti. Hetket naisen kanssa olivat muuttaneet Severusta paljon niin sisältä kuin ulkoa. Mies ei ollut enää se sama ailahtelevainen, ulkonäöstään huolehtimaton paskiainen, joka tykkäsi kiduttaa oppilaita tunneillaan vaan kiltti, rakkautta kaipaava mies, joka huolehti ulkonäöstään tehdäkseen vaikutuksen naiseen.
Severus hätkähti hieman kuullessaan, kuinka vessa vedettiin ja hana avattiin. Hän nousi ylös sängystä suunnaten kulkunsa vessaa kohti.
”Aurora?” Severus kysyi ja sai myöntävän vastauksen oven takaa. Kun ovi avautui ja Aurora astui ulos, Severus kaappasi naisen tiukasti syliinsä ja kiepautti tätä muutaman kerran ilmassa siirtyen koko ajan lähemmäksi sänkyään.
Aurora nauroi, kun Severus kellisti heidät hellästi sängylleen ja kietoi kätensä naisen ympärille.
”Sinä olet ihan pehmo, Sev.”
”Aina sinun kanssasi”, Severus kuiskasi ja antoi naiselle rakastavan ja intohimoisen, mutta samalla myös hellän suukon suoraan huulille.
Minerva/Albus
”Minerva?”
”Mitä?”
”Minä vain mietin… mietin vain, että… että…”
”Niin?”
”Ei sittenkään mitään.”
”Sano nyt vain. En minä sinua syö.”
”En sano. Unohda koko juttu.”
”Enkä unohda! Varmasti sanot loppuun asti, kun kerran aloitit!”
”Niinkö luulet?”
”En luule. Minä tiedän.”
”Mutta… mhmm..”
”Sitähän minäkin.”
”Oletko nyt aivan varma tästä, Minerva?”
”Totta kai olen.”
”Itse en olisi asiasta aivan yhtä varma.”
”Miksi aina noin epäilevä sävy?”
”Kaipa täytyy myöntää, että oikeassa olit.”
”Minähän olen aina.”
”Silloin tällöin. Olethan minun pikku Minnieni.”
”Albus. Mitä me olemme puhuneet tuosta lempinimestä?”
”Mistä lempinimestä?”
”Älä edes yritä. Tuo koiranpentuilmeesi ei minuun tehoa.”
”En minä mitään yritä. Minnie.”
”Minnie… mhmm…”
”Albus!”
”Minun… Minun pieni… kaunis Minnieni… Auts! Ei tarvitse alkaa väkivaltaiseksi.”
”En minä ole väkivaltainen. Pidän vain hieman kuria yllä.”
”Pyh.”
”Jos alat mököttää, niin on turha luulla, että enää uutta tilaisuutta saat.”
”Olisit kiltti Minerva-kulta. Kyllä sinä tiedät miten kauan minä olen tätä odottanut. Teen mitä vain. Olisit nyt kiltti.”
”Tulipas sinusta yhtäkkiä kiltti ja tottelevainen.”
”Älä nyt. Minähän olen sellainen aina.”
”Minerva?”
”No mitä?”
”Rakastan sinua Minerva-kaunokaiseni.”
”Niin minäkin sinua, Albus.”
Pomona/Filius
Filius käveli hermostuneena tarvehuoneessa edestakaisin. Pomonan olisi pitänyt tulla jo viisitoista minuuttia sitten, mutta naista ei ollut näkynyt eikä kuulunut.
No ei tietenkään ole näkynyt. Ei hän sinusta välitä. Filius hiljensi nopeasti päässään takovan ilkeän äänen ja pyrki ajattelemaan vain mukavia asioita ja toivomaan parasta.
Pian Filiuksen odotus palkittiin, sillä Pomona astui ujosti, posket vienosti punoittaen sisään tarvehuoneen ovesta.
”Anteeksi, että tulen myöhässä. Toivottavasti et joutunut odottamaan kovin pitkään minun vuokseni”, Pomona sanoi ja punastui hieman lisää.
”Ei se mitään. Pääasia oli se, että tulit”, Filius vakuutti ja sai naisen hymyilemään.
”Voisimme ehkä nyt siirtyä ruokapöytään?” hän jatkoi ja tarjosi kättään naiselle.
Pomona tarttui Filiusta kädestä ja salli miehen johdattaa itsensä kahdelle katetun, romanttisen päivällispöydän luo. Mies auttoi Pomonan istumaan ja tarjosi kohteliaasti ruokaa ja viiniä ensin naiselle ja laittoi vasta sitten itselleen.
Pomonaa ei oltu ikinä aiemmin kehuttu samalla tavoin kuin sinä iltana. Punastellen hän otti vastaan kaikki miehen lempeät kehut ja lämpimät sanat. Lähtiessään, hän kiitti Filiusta lämpimästi ja antoi miehen poskelle suukon, jonka mies otti vastaan innolla vihreät silmät lämpimästi tuikkien.
Pomona ei kyennyt estämään hymyään poistuessaan, koska muisteli Filiuksen sanoja, jotka mies oli päivällispöydässä lausunut pitäen samalla naista kädestä:
”Minä pidän sinusta Pomona. Pidän todella paljon. Olet mielestäni maailman kaunein nainen.”
Pomonan suljettua oven poistuessaan Filius sipaisi kädellään kohtaa, jossa Pomonan huulet olivat hetki sitten olleet. Pieni punastus nousi ujon miehen kasvoille, kun hän mietti, miten lupaavalta heidän yhteinen tulevaisuutensa näytti. Lisäksi hän oli todella ylpeä itsestään, sillä ei ollut onnistunut pilaamaan hänen ja Pomonan treffejä.
Heidän ensitreffejään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti